Paljastus: pidän Zombi-kirjoista ja dystopiakirjallisuudesta yleensä – ainakin tiettyyn pisteeseen asti.Tämä kirja olisi tietysti pitänyt lukea jo vuonna 2013 suuren Hollywood-leffan ja muun hypetyksen saattelemana. Sain kirjan Intian lentokenttätulijaisena ja luin tuolloin ehkä kolmasosan. Sitten hukkasin kirjan. Muutama viikko sitten löysin kirjan siististä kirjahyllystäni ja tuli olo, että tätä kaipaan juuri nyt todella hulluun arkeeni. Luin kirjan kuin vaivihkaa kaiken muun ohella. 

Max Brooksin kirja on yllättävän kuivan älykäs. Zombit ovat sivuosassa, ja tästä kirjasta on turha odottaa mitään suuria kauhun väristyksiä. Enemmän ihailin, miten monipuolisesti ja ovelan nörttimäisen yksityiskohtaisesti Brooks kuvaa yhteiskunnan totaalista kaatumista ja vihdoin uudelleen rakentumista. Koko kirja on rakennettu suuren zombiepidemian ja -sodan läpikäyneiden eloonjääneiten todistajien toisistaan irrallisiin lausuntoihin. Toisin kuin muutaman vuoden takaisessa Brad Pitt-pläjäyksessä kirjassa ei ole yhtenäistä juonta. Katastrofia selittävät sen kokeneet ihmiset ympäri maailmaa omasta pienestä näkökulmastaan. Brooksin fiktiiviset historialliset suulliset dokumentit on nautittavaa luettavaa lähdeviittauksineen kaikkineen. Ihanaa nörtteilyä!

Erityiskiitos siitä, että näkökulma katastrofiin on globaali. Suomikin on esillä. (Tästä on kuitenkin eriävä mielipide esimerkiksi seuraavassa blogissa http://taikakirjaimet.blogspot.fi/2013/04/max-brooks-sukupolvi-z-zombisodan.html )Erityisesti minulle jäi mieleen japanilaisen tietokoneaddiktin (elävä zombi tavallaan) muutos todelliseksi soturiksi kuolemanuhan edessä. Kirja on hyvin kirjoitettu, realistisen oloinen ja siksi ehkä karmivakin. Pelottava se ei ole, toisin kuin esimerkiksi Justin Cronin Ensimmäinen siirtokunta ja Linnake, jotka kuitenkin paikoitellen ampuvat todella yli. Brooksin teos on jopa kuiva, mutta sellaisiahan historialliset tietotekstit ovat! Tekstilajia on onnistuttu imitoimaan mainiosti. Kaikkineen lukemisen arvoinen ja viihdyttävä kirja!