nainen%20junassa.jpg

Ohi vakaasti päätetyn lukusuunnitelman kiilasi Paula Hawkinsin trilleri Nainen junassa. Se ilmestyi luettavakseni lukupiirin kautta, ja olinkin odottanut tätä innolla. Odotukseni palkittiin: kirja on jännittävä, hyvin kirjoitettu, kevyt ja nopealukuinen. Juuri tätä kaipasin lukijana kahden edellisen järkäleen jälkeen. Se solahti helposti laukkuun, eikä päästänyt otteestaan, joten päädyin lukemaan kirjaa eri tilanteissa, kerran myös seisten odotellessani junaa. 

Kirjan keskiössä on syvässä syrjäytymiskierteessä ja täydeksi alkoholistiksi lipumassa oleva Rachel. Hän ei pysty päästämään irti entisestä miehestään ja tämän vaimosta, Annasta, vaan päätyy vainoamaan heitä tahtomattaan yhä uudelleen. Rachel täyttää oman elämänsä tyhjyyttä tuijottelemalla ja seurailemalla junan ikkunasta tuntemattoman pariskunnan elämää kuvittelemalla heille kaiken sen, jonka itse on menettänyt. Junan ikkunasta Rachel kuitenkin näkee jotakin, joka vetää hänet mukaan vaaralliselle matkalle. Paljon tämän enempää en juonta raaski paljastaa, koska itsekin nautin todella kirjan ennalta-arvaamattomuudesta. Minä jouduin arvailemaan aivan loppuun asti, varsinkin kun kirjan kertojaa oli mainostettu epäluotettavaksi. 

Tarinaa vie eteenpäin minäkertoja. Näkökulma vaihtelee kolmen naisen kesken: Rachelin, Rachelin ex-miehen uuden vaimon Annan ja Rachelin seuraaman pariskunnan naisen, Meghanin. Tarina hahmottuu kuin palapeli näiden naisten kautta. Yhteistä on riippuvuus, hyväksikäyttö ja ontot parisuhteet. Yksi toistuvista aiheista on äitiyden toive, sen jo toteutuminen tai sen menettäminen. Kolme henkilöä paljastuu lopulta yllättävän samankaltaisiksi alun erilaisista asetelmista huolimatta. Nainen junassa on mielestäni ennen kaikkea matka näiden naisten pään sisään. Kirja on synkkä, hieman surullinen ja pelottava, mutta se ei kuitenkaan jättänyt toivottomaksi. Psykologista trilleriä parhaimmillaan!

Kirjan loppuminen herätti minussa pienen tyhjyyden tunteen: mitä nyt luettavaksi? Olen ehkä päätymässä klassikko-uutuus-hömppä-klassikko -sykliin, sillä luulen, ettei minusta ole haastelistaa suorittamaan ja klassikkoja koluamaan ilman tällaisia nautintoja. Seuraavana vuorossa on siis joko Vihan kadut tai Harper Leen klassikko Kuin surmaisi satakielen, jonka jo lainasin kirjastosta. Arvon sen tänään, sillä jotain täytyy pian olla kesken jälleen.